{"id":9099,"date":"2002-05-07T19:50:00","date_gmt":"2002-05-07T17:50:00","guid":{"rendered":"https:\/\/theologie.whp.uzh.ch\/apps\/gpi\/?p=9099"},"modified":"2025-04-22T13:47:38","modified_gmt":"2025-04-22T11:47:38","slug":"joh-7-37-39-finnish","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/joh-7-37-39-finnish\/","title":{"rendered":"Joh. 7: 37-39 (finnish)"},"content":{"rendered":"

Pfingstsonntag | <\/span>19. Mai 2002 | Helluntain aika, Joh. 7: 37-39 | <\/span>Maunu Sinnem\u00e4ki |<\/span><\/h3>\n

Helluntain aika, Joh. 7: 37-39<\/p>\n

Vuosia sitten osallistuin jumalanpalvelukseen pieness\u00e4 ja \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen vaatimattomassa kyl\u00e4kirkossa Tansanian maaseudulla. Kirkko oli t\u00e4ynn\u00e4 ja v\u00e4ke\u00e4 riitti viel\u00e4 sen ulkopuolellekin, mist\u00e4 seurattiin jumalanpalvelusta avoimien ikkunoiden kautta. Seurakunnan pappi saarnasi eloisasti ja mukaansatempaavasti. Kaikki seurasivat herke\u00e4m\u00e4tt\u00e4, jopa me vieraat, jotka emme ymm\u00e4rt\u00e4neen muita sanoja kuin Jeesus ja Kristus. Se teki niin voimakkaan vaikutuksen, ettei se ole unohtunut, vaikka monet oppineet ja arvokkaat saarnat sen j\u00e4lkeen ovat painuneet syv\u00e4lle unohduksen y\u00f6h\u00f6n. Mist\u00e4 t\u00e4llainen vaikutus miehell\u00e4, joka meik\u00e4l\u00e4isill\u00e4 mitoilla oli varsin vaatimattomasti koulutettu? En ole l\u00f6yt\u00e4nyt muuta vastausta kuin Jeesuksen sanan: „Joka uskoo minuun, h\u00e4nen sisimm\u00e4st\u00e4\u00e4n kumpuavat el\u00e4v\u00e4n veden virrat.“<\/p>\n

Kainuussa vaikutti siihen aikaan kun olin siell\u00e4 pappina er\u00e4\u00e4ss\u00e4 seurakunnassa vaatimattoman oloinen vanhahko pappismies. Kun h\u00e4n alkoi puhua, h\u00e4nen oli joskus vaikeaa p\u00e4\u00e4st\u00e4 alkuun. Tuntemattomasta saattoi vaikuttaa hymyilytt\u00e4v\u00e4lt\u00e4 tai jopa s\u00e4\u00e4litt\u00e4v\u00e4lt\u00e4 t\u00e4m\u00e4 peukaloitaan py\u00f6ritt\u00e4v\u00e4 mies. Kaikki ne puhuvatkin! Mutta kun h\u00e4n p\u00e4\u00e4si alkuun, h\u00e4n porautui merkillisiin uskon syvyyksiin ja toi esiin sellaista uskon sanomaa, ett\u00e4 niin seurakuntalaiset kuin me toiset papitkin kuuntelimme herpautumattomina kuin profeettaa. Mist\u00e4 t\u00e4m\u00e4 sieluja ruokkiva sana oikein tuli? Ainoa vastaus, mink\u00e4 kykenen antamaan, on tuo sama Jeesuksen sana: „Joka uskoo minuun, h\u00e4nen sisimm\u00e4st\u00e4\u00e4n kumpuavat el\u00e4v\u00e4n veden virrat.“<\/p>\n

Sielu on kuin kukka, se tarvitsee vett\u00e4. Kuivuudessa se nuokkuu, vedest\u00e4 se virkistyy. Hengett\u00f6myys kuolettaa, Henki tekee el\u00e4v\u00e4ksi. Joka on tehnyt lentomatkan Kairosta etel\u00e4\u00e4n Niilin laakson yl\u00e4puolella, on n\u00e4hnyt t\u00e4m\u00e4n totuuden vertauskuvana silmiens\u00e4 edess\u00e4. Tuon suuren joen varsi ja siit\u00e4 l\u00e4htevien kanavien vesialue kukoistaa vihre\u00e4n\u00e4. Heti vesialueen ulkopuolella levitt\u00e4ytyy autiomaa, jossa ei ole mink\u00e4\u00e4nlaista el\u00e4m\u00e4\u00e4.<\/p>\n

El\u00e4v\u00e4\u00e4 vett\u00e4 me kaipaamme, joskus tiet\u00e4m\u00e4tt\u00e4 mit\u00e4 meilt\u00e4 oikein puuttuu.Ei meid\u00e4n kaikkien ole tarvis tulla suuriksi profeetoiksi eik\u00e4 pieniksik\u00e4\u00e4n. Pyh\u00e4n Hengen ty\u00f6 on useimmiten paljon n\u00e4kym\u00e4tt\u00f6m\u00e4mp\u00e4\u00e4 ja vaatimattomampaa kuin tuhansiin vaikuttava julistus. Ne Hengen hedelm\u00e4t, joista apostoli Paavali puhuu, ovat „rakkaus, ilo, rauha, k\u00e4rsiv\u00e4llisyys, yst\u00e4v\u00e4llisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillint\u00e4“ (Gal. 5:22-23). Hengen hedelm\u00e4\u00e4 ei siis ole kopea hurskaus eik\u00e4 itsevarmuus, ei toisten tuomitseminen. Kun joku yksin\u00e4isyydess\u00e4 itkee syntej\u00e4\u00e4n tai kurjuuttaan, Henki on h\u00e4nt\u00e4 koskettanut. Kun joku puolustaa heikkoa tai kiusattua toveria ty\u00f6paikalla tai asuinymp\u00e4rist\u00f6ss\u00e4, h\u00e4ness\u00e4 Henki vaikuttaa, el\u00e4v\u00e4 vesi virtaa. Pyh\u00e4 Henki rohkaisee kristitty\u00e4 toimimaan niiss\u00e4 el\u00e4m\u00e4ntilanteissa, joihin he joutuvat.<\/p>\n

Vaikka me t\u00e4m\u00e4n ymm\u00e4rr\u00e4mme, me yh\u00e4 j\u00e4\u00e4nemme kyselem\u00e4\u00e4n ja kaipaamaan sit\u00e4 el\u00e4v\u00e4\u00e4 vett\u00e4, mist\u00e4 Jeesus puhuu. Me tunnemme kyll\u00e4 varsin hyvin sek\u00e4 ymp\u00e4rist\u00f6st\u00e4 ett\u00e4 omakohtaisesti el\u00e4v\u00e4n veden vastakohdan, kuolleen veden, jopa sellaisissa mittakaavoissa, joista entisajan ihmiset eiv\u00e4t voineet uneksiakaan. J\u00e4rvet, joet, pohjavedet, jopa suuret meretkin voivat saastua ihmisen myrkyist\u00e4, kuinka ei sitten ihmissielu. Onhan se usein tukehtunut sellaisiin myrkkyihin kuin viha, ahneus, panettelu, halveksunta, himo. Eik\u00f6 pieni el\u00e4v\u00e4n veden virta hyvin nopeasti saastu n\u00e4iden sis\u00e4isten myrkkyjemme keskell\u00e4! Kuinka voisimme kuvitella tulevamme l\u00e4hdeihmisiksi, kun tunnemme autiomaan ja kuoleman, tai mik\u00e4 viel\u00e4 pahempaa, kuolleen veden aiheuttaman tukehtumiskuoleman?<\/p>\n

Jos meill\u00e4 on kaipaus, meill\u00e4 on jotakin, hyv\u00e4 alku, pienen pieni el\u00e4v\u00e4n veden pisara. Helluntain odotus, Hengen pyynt\u00f6, n\u00f6yr\u00e4 rukous: Tule Pyh\u00e4 Henki, laskeudu taivaasta alas meid\u00e4n syd\u00e4miss\u00e4mme Kristusta kirkastamaan!<\/p>\n

Eik\u00e4 el\u00e4v\u00e4\u00e4 vett\u00e4 voida tukehduttaa, ei sit\u00e4<\/b> el\u00e4v\u00e4\u00e4 vett\u00e4, josta Jeesus puhuu. Juutalaisilla oli syv\u00e4llinen ajatus myyttisest\u00e4 paratiisivirrasta, joka kerran pelastuksen ajan tullessa puhkeaisi valtoimenaan virtaamaan. Sen odotusta merkitsi se lehtimajanjuhla, jonka viimeisen\u00e4, suurena eli sapatinp\u00e4iv\u00e4n\u00e4 Jeesus katseli symbolisia vesiseremonioita, veden kuljetusta l\u00e4hteest\u00e4 temppeliin. Kulkueen vierell\u00e4 h\u00e4n korotti \u00e4\u00e4nens\u00e4 ja huusi yli juhlahumun: „Jos jonkun on jano, tulkoon luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, h\u00e4nen sisimm\u00e4st\u00e4\u00e4n kumpuavat el\u00e4v\u00e4n veden virrat.“ Odotus oli p\u00e4\u00e4ttynyt, paratiisivirta oli puhjennut, uusi aika oli alkanut. T\u00e4m\u00e4 paratiisivirta on se sama „avoin l\u00e4hde synti\u00e4 ja saastaisuutta vastaan“, josta profeetta puhuu. L\u00e4hde ja virta eiv\u00e4t voi kuivua, koska ne eiv\u00e4t tule t\u00e4st\u00e4 maailmasta, vaan siit\u00e4 toisesta, joka alati on l\u00e4hell\u00e4 meit\u00e4, jopa niin l\u00e4hell\u00e4, ett\u00e4 l\u00e4hde ja virta ylt\u00e4v\u00e4t meid\u00e4n sisimp\u00e4\u00e4mme. Se pystyy huuhtomaan kaiken saastamme pois ja virtaamaan silti edelleen yht\u00e4 kirkkaana. El\u00e4v\u00e4 vesi on virtaavaa vett\u00e4, aina uutta vett\u00e4, joka tulee ehtym\u00e4tt\u00f6m\u00e4st\u00e4 l\u00e4hteest\u00e4.<\/p>\n

Puhuminen l\u00e4hdeihmisist\u00e4 ihastuttaa ja pel\u00e4stytt\u00e4\u00e4 samalla kertaa. Seh\u00e4n on suurenmoista, ett\u00e4 on l\u00e4hdeihmisi\u00e4. Mutta mik\u00e4 sitten voi olla minun osuuteni, kun en mihink\u00e4\u00e4n suurenmoiseen, en ainakaan hengellisiin urotekoihin pysty? T\u00e4n\u00e4\u00e4n saamme oppia uudelleen, ettei kukaan ole l\u00e4hdeihminen sanan kristillisess\u00e4 mieless\u00e4 siten, ett\u00e4 l\u00e4hde olisi h\u00e4ness\u00e4. Tosin Jeesus sanoo, ett\u00e4 h\u00e4neen uskovan sisimm\u00e4st\u00e4 on kumpuava el\u00e4v\u00e4n veden virrat. Se on ihana, kerrassaan suurenmoinen asia. Ne viev\u00e4t menness\u00e4\u00e4n omat syntimme ja samalla tuovat raikasta vett\u00e4 muillekin. N\u00e4in varmasti on. Mutta emme saa erehty\u00e4 luulemaan, ett\u00e4 ne my\u00f6s meid\u00e4n sisimm\u00e4st\u00e4mme saavat alkunsa, ett\u00e4 itse l\u00e4hde olisi siell\u00e4.<\/p>\n

Evankeliumi, hyv\u00e4 sanoma on juuri siin\u00e4, ett\u00e4 paratiisivirta, avoin l\u00e4hde, on l\u00e4sn\u00e4 Jeesuksen persoonassa. „Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni<\/b> ja juokoon. Joka uskoo minuun<\/b>, h\u00e4nen sisimm\u00e4st\u00e4\u00e4n kumpuavat el\u00e4v\u00e4n veden virrat.“ Meilt\u00e4 ei odoteta, ett\u00e4 puristamme vett\u00e4 er\u00e4maasta, ei liioin sit\u00e4, ett\u00e4 puhdistamme meiss\u00e4 olevan saastan. Sen voi tehd\u00e4 vain toisen maailman vesi, el\u00e4v\u00e4 vesi, paratiisivirta.<\/p>\n

L\u00e4hdeihminen on ihminen l\u00e4hteell\u00e4. Usko Kristukseen on se syd\u00e4meen k\u00e4tketty voima, joka panee veden virtaamaan ehtym\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti. Uskon ihmiset ovat l\u00e4hdeihmisi\u00e4. Helluntain odotus, se kaipuu parempaan, toivo uudistuksesta, on kurottautumista Kristusta kohti. Seh\u00e4n on juuri uskoa!<\/p>\n

Varmaan jokaisella meist\u00e4 on ollut l\u00e4hell\u00e4mme yksi tai useampia sellaisia l\u00e4hdeihmisi\u00e4, joiden el\u00e4m\u00e4n voima tuli uskosta. Vain harvoin he lienev\u00e4t olleet suuria pyhimyksi\u00e4 tai poikkeuksellisia uskonnollisia neroja. Eiv\u00e4tk\u00f6hen he ole useimmiten olleet tavallisia, usein jopa hiljaisia ja huomaamattomia henkil\u00f6it\u00e4: is\u00e4 tai \u00e4iti, mummo tai muu vanhus, naimaton t\u00e4ti, pyh\u00e4koulunopettaja, itse asiassa kuka tahansa l\u00e4hell\u00e4mme.<\/p>\n

Omassa el\u00e4m\u00e4ss\u00e4ni t\u00e4llainen l\u00e4hdeihminen oli mummoni. Puolet el\u00e4m\u00e4st\u00e4\u00e4n h\u00e4n vietti lesken\u00e4 hiljaista el\u00e4m\u00e4\u00e4 meill\u00e4 asuen. H\u00e4n se vei minut lapsena kirkkoon ja seuroihin, niin ett\u00e4 jo nuorena virret asettuivat sieluuni asumaan. Kun siin\u00e4 viidentoista ik\u00e4isena sanoin h\u00e4nelle, etten en\u00e4\u00e4 usko Jumalaan, h\u00e4n purskahti vilpitt\u00f6m\u00e4sti nauramaan. Siihen loppui nuoren miehen ateismi! H\u00e4n kuoli maalaispappilassamme muutaman p\u00e4iv\u00e4n tajuttomuuden j\u00e4lkeen. Puheeseen h\u00e4n ei en\u00e4\u00e4 vastannut. Kun arvelimme, ett\u00e4 loppu on l\u00e4hell\u00e4, kokoonnuimme veisaamaan h\u00e4nen vuoteensa \u00e4\u00e4reen. Ja silloin h\u00e4n hiljaa mutta selv\u00e4sti yhtyi veisaamamme virren sanoihin. Vaikkei h\u00e4n tullutkaan en\u00e4\u00e4 tajuihinsa, sielun syvyyksiss\u00e4 asui virsi, joka saatteli h\u00e4net rajan yli. Se oli sit\u00e4 el\u00e4v\u00e4\u00e4 vett\u00e4, joka pulppusi l\u00e4pi h\u00e4nen sielunsa toistenkin virvoitukseksi. Sill\u00e4 h\u00e4nen syd\u00e4mess\u00e4\u00e4n asui Kristus.<\/p>\n

Meillekin t\u00e4m\u00e4 Kristus on tuotu jo kasteessa, joka on sen saman l\u00e4hteen kirkas ilmentym\u00e4. Yh\u00e4 uudestaan h\u00e4net on tuotu meille virress\u00e4 ja saarnassa, lukemassamme sanassakin. H\u00e4n asuu sinunkin sielussasi. L\u00e4hde on olemassa. Sielun jano voidaan sammuttaa ja tarjota viel\u00e4 muillekin janoisille paratiisivirran vett\u00e4 lahjaksi.<\/p>\n

\n

Maunu Sinnem\u00e4ki, el\u00e4kerovasti, Joensuu
\nmaunu.sinnemaki@kolumbus.fi<\/a><\/b><\/p>\n

<\/noscript><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Pfingstsonntag | 19. Mai 2002 | Helluntain aika, Joh. 7: 37-39 | Maunu Sinnem\u00e4ki | Helluntain aika, Joh. 7: 37-39 Vuosia sitten osallistuin jumalanpalvelukseen pieness\u00e4 ja \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen vaatimattomassa kyl\u00e4kirkossa Tansanian maaseudulla. Kirkko oli t\u00e4ynn\u00e4 ja v\u00e4ke\u00e4 riitti viel\u00e4 sen ulkopuolellekin, mist\u00e4 seurattiin jumalanpalvelusta avoimien ikkunoiden kautta. Seurakunnan pappi saarnasi eloisasti ja mukaansatempaavasti. Kaikki seurasivat herke\u00e4m\u00e4tt\u00e4, […]<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":8364,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[39,727,157,853,108,384,349,1633,3,115,387,109],"tags":[],"beitragende":[],"predigtform":[],"predigtreihe":[],"bibelstelle":[],"class_list":["post-9099","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-johannes","category-archiv","category-beitragende","category-bibel","category-current","category-kapitel-07-chapter-07","category-kasus","category-maunu-sinnemaeki","category-nt","category-other-languages","category-pfingstsonntag","category-predigten"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/9099","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=9099"}],"version-history":[{"count":3,"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/9099\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":23114,"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/9099\/revisions\/23114"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/media\/8364"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=9099"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=9099"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=9099"},{"taxonomy":"beitragende","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/beitragende?post=9099"},{"taxonomy":"predigtform","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/predigtform?post=9099"},{"taxonomy":"predigtreihe","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/predigtreihe?post=9099"},{"taxonomy":"bibelstelle","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.theologie.uzh.ch\/apps\/gpi\/wp-json\/wp\/v2\/bibelstelle?post=9099"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}